Mikä on yhteiskunnan funktio?

Alkuperäinen julkaisu Turun sosiaalitieteilijässä 01/25

Kahdeksansataa miljardia euroa.

Niin paljon Euroopan Unioni on katsonut tarpeelliseksi kerätä puolustusinvestointeja eurooppalaisten armeijoiden aseistamiseksi Venäjän sotilaallista uhkaa vastaan. Naton pääsihteeri – Mark Rutte – totesi haastattelussa, että hänen mielestään Nato-maiden tulee käyttää bruttokansantuotteestaan yli kaksi prosenttia puolustusmenoihin. Kaksi prosenttia BKT:stä puolustusmenoihin on ollut jo pitkään Naton pitkäaikainen puolustusmenotavoite jäsenilleen. Nyt tavoite on kuitenkin muuttunut – puolustukseen tulisi sotaihmisten mielestä käyttää enemmän rahaa. Asiassa on kuitenkin sotaihmisten itse luomansa dilemma: jos puolustusmenoja kasvatetaan, pitää rahat löytää muista menoista. Pääsihteeri Rutte ehdottikin, että valtiot ottaisivat rahat aseisiin terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta ja eläkkeistä.

Tästä heräsikin mieleen ainakin sata kysymystä: mitä riskejä tulisi asettaa toisten edelle? Miten riskit arvotetaan? Mihin riskeihin yhteiskunnan tulisi varautua? Miten yhteiskunta tulisi järjestää? Lopulta olinkin perimmäisten kysymysten äärellä: mikä on yhteiskunnan funktio ja miksi ylipäätään on olemassa entiteetti, jota yhteiskunnaksi kutsutaan? Pistää pienen ihmisen pään pyörälle tällaiset jutut. Mua on varmaan ihan syystä sanottu huoneella hörhöksi näiden pohdiskelujen takia...

Teoriasuuntaukset-kurssilla käytiin läpi Parsonsin rakennefunktionalismia. Se on varmaan ainoa asia mikä siltä kurssilta jäi mieleen. Se tuntui tosi kiehtovalta. Olenkin pohjannut funktionalismiin paljon mun yhteiskunnallisia pohdintoja.

Ajattelen, että yhteiskunnat syntyivät käytännön tarpeesta – eli ne täyttivät yhden tai useamman funktion. Useita tuhansia vuosia sitten ihmisen tapaiset oppivat rakentamaan työkaluja ja nousivat nopeasti ravintoketjun kärkeen. Esi-isämme toteuttivat biologista elämäntehtäväänsä ja ihmispopulaatio rupesikin kasvamaan vauhdilla.

Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä. Elintapaamme kuuluu, että elämme yhteisöissä, joissa olemme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Eläminen yhteiskunnassa tai järjestelmässä, jossa ollaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa, on siis varsin luonnollista ihmisille. Yhteiskuntia tuskin olisi, jolleivat esi-isämme olisi keksineet maanviljelyä. Elämäntavan muuttuessa liikkuvasta metsästäjä-keräilijä-elämästä paikkaan sidottuun maanviljelyyn tarvittiin uusia sääntöjä ja rakenteita, kuten yksityisomistus ja kirjanpito. Aikaa vapautui ravinnon etsimisestä muuhun ja yhteisöt alkoivat monimutkaistumaan.

Maanviljelyn kautta syntyneiden yhteiskuntien olemassaoloa on myös kritisoitu. Historioitsija Jared Diamond (1987) on sitä mieltä, että maanviljelyyn ryhtyminen ja metsästys-keräilyn lopettaminen oli ihmiskunnan suurin virhe. Ja onhan tuossa perää: Ruoantuotanto ja ylijäämä mahdollistivat sosiaalisen hierarkian ja eriarvoisuuden. Yhteiskunnat saastuttavat, aiheuttavat luontokatoa ja käyttävät luonnonvaroja kestämättömästi. Lisäksi on tutkittu, että metsästäjä-keräilijät tekivät vähemmän töitä kuin nykyihminen.

Eli paljon on hyviä argumentteja vastaan. Ehkä esi-isiemme olisi pitänyt lynkata se kekkuli, joka keksi vakuuttaa muut siitä, että hän omistaa pläntin maata. Voisi olla iisimpää nyt. Mutta ei. Pitää herätä aikaisin, mennä töihin viidesti viikossa. Käyttää siihen koko päivä ja olla illalla väsynyt. Ja kaikki sen takia että joku laiska mesopotamialainen ryhtyi mieluummin jyväjemmariksi kuin olisi jahdannut gaselleja.

Mutta yhteiskunta ja kasista viiteen-duuni ovat – valitettavasti – realiteetti missä eletään. Opintojen kautta on tajunnut, että kuinka paljon tässä maailmassa on epäkohtia, ongelmia ja ikäviä juttuja. Ja että kuinka vähän sitä yksilönä voi asioihin vaikuttaa. Sitä välillä tuntee maailman ja itsensä merkityksettömäksi. Miksi tehdään tietoisesti huonoja päätöksiä, tuhotaan luontoa taloudellisen hyödyn vuoksi?

Ja merkitystä sekä syitä kaikelle – olen hakenut muun muassa funktionalismista. Se on kiva ja helppo tapa hahmottaa maailmaa. Että kaikella on tarkoitus. Funktio. Parsons määrittää yhteiskunnille neljä perusfunktiota. Jotta yhteiskunnat voivat toimia ja pysyä eheinä, täytyy nämä funktiota täyttää. Parsonsin teoriaa kutsutaan AGIL-malliksi:

Ajattelen, että Parsonsin teoriaa voi tulkita siten, että yhteiskunnalla on perustavanlaatuisia funktioita, joita se ei voi ohittaa. Rakenteet voivat olla yhteiskuntien välillä erilaisia, mutta kunhan ne saavutetaan vähintään kohtalaisesti, voivat yhteiskunnat jatkaa olemassaoloaan.

Mutta miten funktiot tulisi saavuttaa? Onko siihen olemassa parasta tapaa? Esimerkiksi terveydenhuolto voidaan järjestää universaalisti yhteiskunnan jäsenille verovaroin tai yksityisten vakuutusten kautta. Tärkeintä on, että funktio täyttyy. Toiseksi täytyykin kysyä, että mitä ja ketä halutaan priorisoida? Mihin rakenteiden tulisi perustua funktioiden täyttämisen lisäksi? Ainakin teoreettisella tasolla pidän kovasti utilitarismista. Se on seurausetiikan muoto, jonka mukaan teon tulisi tuottaa mahdollisimman paljon onnellisuutta mahdollisimman monelle ihmiselle. Eli käytännössä utilitarismissa on kyse kollektiivisen hyvän edistämisestä. Teoreettisella tasolla ajatus on todella kaunis ja jalo. Toki on olemassa hankalia näkökulmakysymyksiä, mutta on helppojakin kysymyksiä, joihin utilitarismia voi soveltaa. Esimerkiksi osa valtion rahoituskysymyksistä: Jaetaanko yritystukia yrityksille, joiden tulos on miljoonia ja jotka jakavat osinkoja vai käytetäänkö samat rahat terveydenhuoltoon? Yrityksellä on rahaa, ja julkiseen terveydenhuoltoon sitä tarvitaan lisää. Aika kevyesti voi perustella utilitaristisesti rahankäytön terveydenhuoltoon.

Luennoilla on käsitelty paljon John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa. Se pohjautuu vahvasti utilitarismiin, yksilön vapauksiin ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Teoriaa on kritisoitu siitä, että sitä on hankala hyödyntää todellisessa maailmassa ja että se keskittyy liikaa mahdollisuuksien tasa-arvoon toteutuneen tasa-arvon kustannuksella. Mutta se idean siemen on kiintoisa. Että lähdetään liikkeelle tasa-arvosta ja epätasa-arvo pitää perustella todella tarkkaan, jotta se voidaan oikeuttaa. Lähtökohtahan on täysin päinvastainen siihen järjestelmään, jossa nyt elämme. Pistää pohdiskelemaan, että miltä arki voisi toisessa tilanteessa näyttää.

Eettisten ja moraalisten perustelujen lisäksi tutkimustieto puoltaa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Länsimaissa talouskasvu on pitkään rinnastettu hyvinvointiin, mutta tutkimus osoittaa, ettei kasvava BKT ole moneen kymmeneen vuoteen korreloinut hyvinvoinnin kasvun kanssa. Päinvastoin kasvava BKT voi vähentää hyvinvointia. Eriarvoisuus on kasvanut Euroopassa, myös Suomessa. Taloudellinen eriarvoisuus heikentää hyvinvointia: se lyhentää elinikää ja altistaa sairauksille.

Miksi päätöksiä ei tehdä utilitaristisen periaatteen tai Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian pohjalta? Tai miksi ylipäätään poliittinen päätöksenteko on niin näköalatonta. Että rikotaan kaikkia moraalisia, eettisiä ja rationaalisia periaatteita.

Otetaan esimerkiksi yksi Orpon hallituksen monista epärationaalisista hihhuloinneista valtion budjetin kanssa. Hallitus alensi oluen verotusta siten, että yhden börstan hinta laski yhdellä sentillä. Yhteiskuntatieteilijän matikalla litrahinta laski siis kolme senttiä. Valtion vuosittaisiin tuloihin tuli tämän vuoksi 25 miljoonan euron lovi. Samalla laskettiin lastensuojelun jälkihuollon yläikärajaa ja laskettu säästö oli samaiset 25 miljoonaa euroa. Eihän tässä ole mitään järkeä. Entä jos olisi nostettu oluen verotusta sentillä per bisse niin ei olisi tarvinnut leikata sosiaalihuollosta? Jos sieltä leikkaaminen ylipäätään oli pakollista.

Kai ihminen vain on tyhmä kuin saapas. Ideologioiden, luulojen ja kognitiivisten vinoumien vietävänä ollaan kaikki. Mutta tästä kaikesta huolimatta luulisi, että kaikilla olisi empatiaa muita kohtaan. Ymmärrystä. Mutta ei ole. Jos olisin psykologi niin osaisin varmaan selittää tämän jotenkin, mutta valitettavasti olen sosiaalitieteilijä. Ja vieläpä sellainen rakenne- ja makrohörhö.

On hyödyllisintä ja rationaalista rakentaa yhteiskunnasta tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen. Rakenteet tulisi järjestää siten, että instituutiot ja järjestelmät palvelevat kaikkia, eivätkä hyödytä vain pientä eliittipiiriä. Loppujen lopuksi, onko muulla kuin kollektiivisella onnellisuudella ja hyvinvoinnilla väliä? Miksi ei järjestettäisi yhteiskuntia kaikkia hyödyttävällä tavalla?

Meillä on tässä maailmassa loputon määrä tutkimusta siitä, millaista hyvinvointi- ja sosiaalipolitiikkaa pitäisi tehdä, jotta rakenteet hyödyttäisivät mahdollisimman monia ja hyvinvointi kasvaisi. Mutta päätöksiä ei tehdä. Uskon, että suurin osa haluttomuudesta uudistuksiin pohjautuu rahaan, valtaan ja kapitalismiin. Pääoma on valtaa ja valtaa pitävät eivät halua siitä luopua. Rakenteelliset uudistukset, jotka tekisivät yhteiskunnan ja talouden rakenteista tasa-arvoisempia heikentäisivät niiden asemaa, joilla on eniten.

Kapitalismi on valitettavasti levinnyt lähes kaikkialle maailmaan. Globalisaatio on tehnyt valtioista täysin riippuvaisia toisistaan. Tämä on ollut päättäjien suunnitelmallista toimintaa. Esimerkiksi Euroopan Unionin yksi ensimmäisistä tavoitteista oli tehdä valtioista toisistaan riippuvaisia jotta, että sotien aloittaminen Euroopan mantereella olisi mahdotonta, tai ainakin taloudellisesti kannattamatonta. Samalla kuitenkin sidottiin eurooppalaiset yhteiskunnat kapitalismiin, täysin sosiaalisesti ja ekologisesti kestämättömään talousjärjestelmään.

Haluan uskoa, että tunnelin päässä on valoa: Yksikään yhteiskunta tähän päivään mennessä ei ole ollut ikuinen. Eli muutos on mahdollista. Romahtaneilla yhteiskunnilla on yhteisiä piirteitä: Merkittävä eriarvoisuus, ympäristön kriisit, ruokahuollon kriisit ja demokratian puute näin esimerkiksi. Uskon että globaalit markkinat tulevat romahtamaan oman kestämättömyytensä ja sopeutumiskyvyttömyytensä vuoksi. Seinä on olemassa, ja on vain ajan kysymys, milloin ihmiskunta törmää siihen pää edellä. Luonnonvarojen ylikäyttö tulee johtamaan niiden ehtymiseen.

Onhan tämä varsin synkkää ajateltavaa. Yhteiskuntien ja globaalin talouden romahtaminen tulee aiheuttamaan järkyttävää kärsimystä ihmiskunnalle. Siis sen kaiken kärsimyksen lisäksi, mitä nyt koetaan esimerkiksi Lähi-Idässä ja Afrikassa. Tuntuu väärältä ajatella, että suuressa kriisissä kuitenkin piilee muutoksen ikkuna. Kriisit luovat ikkunoita muuttaa mielipiteitä. Esimerkiksi koronakriisin vuoksi etätyöstä tuli yleisempää kuin koskaan. Eikä muutosta olisi saatu tehtyä ilman kriisiä. Isompia rakenteellisia muutoksia on tehty esimerkiksi Venäjällä Neuvostoliiton romahdettua. Valtatyhjiön ja muutoksen ikkunan ottivat haltuun uusliberaalit instituutiot ja yksilöt. Ja lopputulos ei ole imarteleva.

Samalla tavalla tulevat kriisit luovat tilaa uusille tavoille ajatella. Uskon, että muutoksen ikkunaa voidaan hyödyntää paremman maailman rakentamiseen. Se vaatii kuitenkin paljon työtä. Pelkään kapitalistista realismia. Kapitalistinen realismi tarkoittaa tilannetta, jossa tällä hetkellä vallitsevasta yhteiskunta- ja talousjärjestelmästä on tullut niin perustavanlaatuista ja arkista, että maailmaa ei osata tai pystytä hahmottamaan toisilla tavoilla. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi politiikassa siten, että mikään puolue tai taho ei aktiivisesti aja tai pysty ajamaan suuria rakenteellisia muutoksia.

Ehkä olen utopisti ja optimisti. Ajattelen ja toivon, että ihmiset heräisivät ajattelemaan utopioita ja kehittelemään uusia ideoita. Ne saavat olla täysin hölmöjäkin. Siitähän ne vain ajattelemalla muovautuvat ja ehkä niistä tulee jotakin hyödyntämiskelpoista. Jollain kurssilla fuksivuonna piti keksiä tällaisia juttuja. Pohdittiin jossain ryhmässä Kela-tuettuja ensitreffejä. Todella hölmö ajatus mutta se herätti pohdiskelemaan aiheen ympärille liittyviä teemoja.

Uskon myös sosiaaliseen konstruktionismiin. Se, miten puhumme asioista vaikuttaa myös siihen, miten asiat koetaan ja nähdään. Se vaikuttaa siihen, millaiseksi todellisuutemme muodostuu. Toivon, että ihmiset pääsevät yli kapitalistisesta realismista ja uskaltavat ajatella. Toivon, että ihmiset uskaltavat olla niitä hörhöjä. Ehkä sillä pääsemme yli kapitalistisesta realismista ja voimme rakentaa parempaa maailmaa.